perjantai 24. helmikuuta 2017

vko 9

ke 22.2. ap

Este ohjausharjoitus (aikuisopiskelijan pitämä)
Hevonen Omppu


Ensin tultiin tehtäviä yksittäisenä. Maa puomin yli ja jatkettiin siitä kaarevan linjan pystyille ja siitä taas puomin yli laukan vaihto oikealle. Sitten tultiin pysty-okseri linja. Lopuksi vielä diagonaalilla pysty, kierrettiin linjan okseri ja tultiin yksittäinen okseri. Lopuksi tultiin vielä ratana samassa järjestyksessä.




Aluksi vasenkin laukka säilyi suoralla, mutta kun kumpikin meistä alkoi innostua alkoi se laukkakin vaihtua oikealle. tehtävät onnistui kun muistin vain pitää ulkotuen jalalla sekä ulko-ohjalla ja pitää laukan tarpeeksi lyhyenä ilman, että otan lyhyempää ohjaa. Kokeilin ottaa lyhyemmät ohjat, mutta Omppu alkoi vaihdella laukkoja entistä enemmän ja kuumua, jonka takia lähestymiset eivät enään onnistuneet niin hyvin eikä meno ollut enään niin hallittua. Tunnin pitäjä sanoi, että mun pitää vaan rauhoittaa se äänellä, jolloin päätin antaa sille vähän enemmän ohjaa ja keskittyä siihen etten tee yhtään mitään muuta kuin yritän pitää tahdin, suunnan ja rennon hevosen. Se toimi ja Omppu oli heti paljon tyytyväisempi. Yritin myös paljon keskittyä siihen, että mulla pysyy koko ajan laukassa selkeästi sisäpohje edempänä ja ulkopohje taaempana.



ip

Kouluratsastus tunti (Jossu)
Hevonen Warri

Käynnissä takaosan väistättämistä pitkällä sivulla uran sisäpuolella. Ravista tehtiin pari pysähdystä ja siirtymistä takaisin raviin maneesin puolikkaalla. Laukassa myös ratsastettiin maneesin puolikkaalla ja tehtiin laukan nostoja keskihalkaisijalta ja koko maneesissa sitten loivaa kiemuraa pitkin vastalaukkaa.

Ravissa tuli vähän niitä takaosan siirtymisiä pois alta ja kun tehtiin pyähdyksiä ravista niin aika usein jäi vasenta pohjetta vasten ja pysähdyksestä tuli vino. Laukassa yritin ajatella paljon lievää avoa kun oli vino ja sitä myötä Warri tuntui vähän paremmalta. Laukannosto tehtävässä yritin vain saada linjan pysymään, ettei oiota liikaa kulmassa. Tiedostan, että Warrilla on mulle iso ravi ja herkkänä hevosena vielä olen hieman liian epätasainen ratsastaja sille, jonka takia alussa jo päätin, että yritän itse mukautua liikkeeseen mahdollisimman hyvin ja ratsastaa hevosta suorana (mun kanssa helposti heittelee takaosaa ravissa puolelta toiselle). Laukassa myöskin jäi jalankäyttö pusertavaksi enkä saanut ajateltua pitkää rentoa jalkaa ilman, että rikkoi raville. Warrin ravi tuntui pehmeämmältä kuin ennen ja oli hieman helpompi päästä syvälle satulaan perusistunnassakin, varmasti Jimmyn haasteellisen ravin ansiota!

to 23.2.

Esteratsastus tunti (Jossu)
Hevonen Omppu

Verryttelyssä käynnissä väistöjä ja laukassa yhdet laukanvaihdot.Verryttelyn jälkeen tultiin vasempaan kierrokseen kaarevan linjan kavaletit ja jatkettiin siitä in-and-out kavaleteille ja päätyyn vielä ympyrä kavaletin yli. Toinen tehtävä oli tulla yksittäisen kavaletin yli ympyrällä ja sen jälkeen siirtää raviin ja tulla ravi lähestymisellä sarja ja jatkaa oikeaan kierrokseen kahden kavaletin yli ympyrällä. Lopuksi tultiin yhdistettynä eli ensin vasempaan kierrokseen kaksi kavalettia ympyrällä, innari kavaletit, yksittäinen kavaletti ypyrällä, ravilähestymisellä sarja ja oikeaan kierrokseen kavaletti linja kaarella.


Ompun kanssa mietin heti alusta alkaen vaan, että en tee mitään muuta kuin ylläpidän tahdin, ratsastan tarkat tiet ja, että se olisi rauhallinen. Keskityin myös rentoon ja pehmeeseen käteen.Välillä oma keskittyminen herpaantui ja unohdin keskittyä tahtiin ja silloin yleensä tuli huono lähestyminen ja hyppy. Helposti unohdan tukea Omppua vasemmalla jalalla, jolloin lähestymisissä se valuu vasemmalle. Meno oli hieman rennompaa kuin edellisenä päivänä ja sain jopa pari kertaa vasemman laukan säilymään laukattaessa innareita kohti suoraan!