tiistai 9. toukokuuta 2017

Vko 18

Ti 2.5.

Emmin estetunti
Hevonen Pepe

Alkuraveissa Pepe oli oikeaan kierrokseen jäykähkö edestä, Emmi sanoi, että näyttäis olevan lavoista kyse ja sitten verryttelin sitä ja liike hieman parani, niin että tuli ilmi vain tiukasti kääntäessä oikealle. Emmi totesi, että Pepe saa kuitenkin ottaa pari hyppyä. Epäili että epäpuhtaus johtui siitä, että vanhahko hevonen oli seissyt monta päivää ja otettiin sitten liikkeelle. Tultiin päädyn kavaletit (12m väli kaarevalla uralla) pari kertaa laukassa ja ravilähestymisellä puomi (2,3) ristikko (5,5) sarja kerran ihan pienenä. Lopuksi tultiin 5 askeleen linja vielä kerran.



Ke 3.5.

Jossun koulutunti
Hevonen Lolita

Ravissa aloitettiin pitkäsivu Jossua kohti avoa, voltti keskellä ja loppu pitkäsivu sulkua. Toisella pitkällä sivulla ratsastettiin uran sisäpuolella. En muista enään mitä muuta tehtiin, mutta Lolitan kanssa oli siinä rajalla, että olisi liikaa taivutusta sulussa. Avot oli hyviä. Alkuverkassa Lolita oli vähän tammamaisella tuulella, mutta mun tartti vaan pari kertaa "komentaa" pohkeen eteen ja muuten meni aika nätisti. Laukatkin nosti ekalla yrittämällä!



Itsenäinen nestorissa
Hevonen Oiva

Rennosti puolipitkällä ohjalla n. ½ h maneesissa alku ja loppukäynteineen. Oiva jännittyi pitkän sivun peilin kohdalla ja lähti karkuun omaa peilikuvaansa kun yritti ravata tai laukata ohi. Ratsastin käynnissä pari kertaa ohi ja sitten lievassa avossa ravissa sekä laukassa kerran ilman, että sinkoili mihinkään ja sitten pysyttelin poissa ongelma alueelta loppuravien ajan.

To 4.5.

Jossun verryttelevä tunti kentällä
Hevonen Oiva

Tarkoitus oli liikuttaa Elmon valmennusta varten hevoset kevyesti ja avuille. Tehtiin kevyessä ravissa avoa ja voltteja ja laukassa haettiin hevosia pohkeen ja ohjan väliin temmon lisäyksillä. Jossus sanoi, että istun liian tiiviisti "esteistunnassa" ja että painon pitäisi olla enemmän jalustimien varassa. Ainoastaan kaksi kertaa Oiva säikähti kun yritin laukassa saada sitä pohkeen eteen ja lähti, mutta pistän ne edellisten päivien kevyen liikutuksen piikkiin.

Elmon valmennuksen verryttelystä nämä kuvat

Oiva jännittyi kun yritin saada sitä pohkeen eteen

Pe 5.5.

Elmo Jankarin estevalmennus
Hevonen Oiva



Harjoiteltiin pidempiä välejä ulkokautta varten suhteutetuilla linjolla. Aluksi pitkän sivun okseri-pysty-okseri linjan esteet oli puomi-kavaletti-puomi (innari väleillä) ja tarkoitus oli saada lyhyttä laukkaa kontrollissa. Radalla 2-3 välille 5 askelta, 4-5 välille 6 askelta, 5-6 välille 5 askelta, sarja yhdellä askeleella, 7b-8 välille 7 askelta, 11-12 välille 6 askelta ja 12-13 välille 7 askelta.


Verrytellesäni Oiva oli tosi  jännittynyt ja kun aloitettii hyppääminen puomi-ristikko-puomi tehtävillä se hyppäsi liian pitkälle ristikolla ja laskeutui yleensä puomin päälle, jonka jälkeen alkoi kiemurtelu ja kiihdytys kun en saanut pidätteitä läpi. Elmo paljon sanoi sitä, että pitäisi vaatia pidätteet läpi, pitää linjalla ja suorana. Tultiin tätä tehtävää molemmista suunnista pitkään ja sitten siirryttiin tekemään kaarevia linjoja. Näissäkin ongelmana oli, että Oivan laukka oli liian pitkä ja ei mahduttu välieihin. Myös se, että se ei ollut ohjan ja pohkeen välissä aiheutti kiemurtelua ja oikomista kaarevilla linjoilla. Usein linjoilla tultiin jälkimmäiselle esteelle lähelle kun en saanut pidätteitä läpi. 





oikean jalan ongelma on, että kierran hypyssä varpaita ulos liikaa, jolloin nilkkaan ja polveen tulee rasitusta. Myöskin jos mulla olisi kannukset niin niillä vahingossa ohjaisin hevosen vasemalle kun varpaat kääntyy noin paljon.






Sitten nostettiin esteet 95-105cm ja tultiin rata 2 kertaa. Sain paljon hyviä onnistuneita hyppyja ja linjoja, mutta mukaan mahtui myös sisäpohjetta tai kättä vasten tulleita suorituksia. Huomasin hyvin milloin en itse keskittynyt kunnolla ja silloin en vienyt loppuun asti pidätteitä yms. jolloin etäisyys jäi vähän huonoksi esteille.

tultiin vähän pitkänä "liian" lähelle niin Oiva ei ehtinyt nostaa etujalkoja tarpeeksi nopeasti







Videolla loppurata joka mentiin kaksi kertaa, jotta pystyttäisiin korjata aiemman radan virheitä.


La 6.5.

Elmo Jankarin estevalmennus
Hevonen Oiva

Jatkettiin samalla teemalla kuin edellisenä päivänä, aluksi puomi-ristikko tehtävillä avuille ja sitten suhteutettuja linjoja suoralla ja kaarevalla. Esteet nro 1 ja 2 olivat tehty puomi(2,7m) puomi(2,7m) ristikko(3,1m) puomi (3,3m) puomi. Alkuverryttelyssä tultiin pystyä suoralla linjalla okserille 5 askeleella ja siitä kaarevalla linjalla pystylle 5 askeleella, mitä ei sitten radassa tultu enään.


Pidettiin esteet 80-90cm, koska edellinen päivä oli aika rankka. Oiva oli super. Aluksi puomi ristikko tehtävällä oli hieman kontrolli vaikeuksia, mutta kun alettiin hyppää se pysyi paremmin mun alla. 5 askeleen linjat tuotti hankaluuksia, kun Oivalla on pitkä laukka ja se laskeutuu pitkälle esteen jälkeen ja tahtoisi jatkaa reipasta sujuvaa laukkaa ja kun mä yritän saada sen lyhyemmäksi ja sen 5 askelta niin se tulee helposti vahvaksi ja jatkaa menemistä, jolloin tulee kaukaa etäisyyksiä kaukaa 4:llä askeleella tai ihan pohjaan 5:llä. Loppua kohden se parani huomattavasti ja pitkällä suoralla linjalla (9-10) se pysyi todella hienosti suorana ja avuilla. Saatiin siihen askelkin osumaan kun sain sen pidettyä tarpeeksi lyhyenä! Loppuraveissa Oiva kulki hienosti suorana, sen etu- ja takajalat liikkuivat tarkalleen sillä uralla kuin halusin pidemmälläkin ohjalla ja se pysyi rentona ja odotti mun ohjeita :)





Näistä tokan päivän kuvista huomasin, että käteni oli hieman jännittyneempi ja enemmän paikallaan.
Elmo sanoi, että mun  täytyy rentouttaa käteni ja ylimyödätä hypyissä (koska kun hevonen hyppää kättä vasten se laskeutuu pidemmälle ja kun se saa tilaa se tulee nopeammin alas). Elmo myöskin vaati tekemään paljon pidätteitä ja pitämään Oivan suorana TAKAOSAN päällä lyhyessä ja aktiivisessa laukassa.